Tässä artikkelissa perustelen kärsimyksen absurdiutta argumentilla, jonka nimeän ”ilmoitus-argumentiksi”.¹

Kristityt filosofit ja teologit ovat nähneet suunnattomasti vaivaa selittääkseen maailmassa vallitsevaa kärsimystä. Aiheesta kirjoitettujen kirjojen sivumäärä nousee luullakseni tuhansiin tai kymmeniintuhansiin. Mutta miksi kristittyjen täytyy nähdä tämä vaiva? Jos kärsimykselle on olemassa hyvä syy, eikö Jumala voisi itse ilmoittaa sen ihmisille? Käänteisesti, syyn jättäminen ilmoittamatta herättää epäilyksen, ettei ehkä ole mitään ilmoitettavaa – tai edes Jumalaa mitään ilmoittamassa.

Ilmoitus-argumentti voidaan muotoilla seuraavasti:

1. Jos kärsimykselle olisi jokin hyvä syy, Jumala ilmoittaisi sen ihmisille.

2. Mutta Jumala ei ole ilmoittanut kärsimyksen hyvää syytä.

3. Siis kärsimykselle ei ole hyvää syytä (toisin sanoen kärsimys on absurdia).

Ilmoitus-argumentin 1. oletus perustuu ajatukseen, että Jumalalla näyttää olevan monenlaisia vahvoja motiiveja kärsimyksen syyn ilmoittamiseen. Teodikean ongelma on eräs keskeisimmistä syistä ateistien epäuskolle. Mutta Jumala haluaa ihmisten uskovan Häneen. Ilmoittamalla syyn kärsimyksen olemassaoloon Jumala voisi ratkaista teodikean ongelman ja poistaa erään keskeisimmistä epäuskon aiheuttajista. Teodikean ongelma on eräs ateistien vahvimmista aseista väittelyssä kristittyjä vastaan. Jumala varmaankin haluaa auttaa kristittyjä vastustamaan ateismia. Tämän Hän voisi toteuttaa ilmoittamalla syyn kärsimyksen olemassaoloon.²

Miksi Jumala haluaa ihmisten uskovan Häneen? Keskeinen syy lienee pelastuminen. Raamatun ja yleisen kristittyjen tulkinnan mukaan usko on pelastumisen edellytys.³ Pelastuminen tarkoittaa ikuista elämää paratiisissa ja helvetin välttämistä. Ikuinen elämä paratiisissa lienee parasta mitä ihmiselle voi tapahtua. Helvetti taas on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Koska Jumala rakastaa ihmisiä, Hän ilmiselvästi haluaa auttaa ihmisiä hyvien asioiden saavuttamisessa ja pahojen asioiden välttämisessä. Siis Hän haluaa mahdollisimman monien uskovan.

Tuonpuoleisuuden lisäksi usko voidaan nähdä hyvänä asiana myös maanpäällisessä elämässä. Yleisen kristittyjen tulkinnan mukaan usko edesauttaa onnellisuutta ja sisäistä rauhaa, tarjoamalla elämälle tarkoituksen ja mielekkyyden. Koska Jumala rakastaa ihmisiä ja haluaa ihmisten parasta, Hän haluaa mahdollisimman monien uskovan. Ja tätä Jumala voisi edesauttaa ilmoittamalla syyn kärsimyksen olemassaoloon.

On olemassa toinenkin perustelu ilmoitus-argumentin 1. oletukselle. Raamatun mukaan Jumala haluaa vastavuoroista rakkaussuhdetta ihmisten kanssa. Mutta absurdilta näyttävä kärsimys luultavasti vaikeuttaa tätä päämäärää. Ihmisten on vaikea luottaa Jumalaan tai rakastaa Häntä, mikäli Jumala näyttää luomistyössään toteuttaneen raakaa, aiheetonta väkivaltaa ihmisiä ja eläimiä kohtaan. Jumala voisi helpottaa vastavuoroisen rakkaussuhteen syntymistä ilmoittamalla syyn kärsimyksen olemassaoloon.

Ilmoitus-argumentin 2. oletus näyttää pätevältä; ainakaan allekirjoittaneella ei ole tiedossaan, että Jumala olisi ilmoittanut hyvän syyn kärsimyksen olemassaoloon. Sikäli kuin Raamatussa on aihetta käsitelty, mikään mainituista syistä ei vaikuta johdonmukaiselta. (Aion palata tähän myöhemmissä artikkeleissa.)

Johtopäätös 3. seuraa oletuksista 1. ja 2. Jos Jumalalla olisi hyvä syy kärsimykselle, Hän todennäköisesti ilmoittaisi sen. Mutta Jumala ei ole tällaista syytä ilmoittanut. Siis kyseistä syytä ei todennäköisesti ole olemassa.

Mahdollisena heikkoutena ilmoitus-argumentissa on, että Jumalalla saattaa olla jokin pätevä syy olla ilmoittamatta syytä kärsimyksen sallimiseen. Erään teodikean ongelmalle ehdotetun ratkaisun mukaan kärsimyksen tarkoituksena on ihmisten uskon aitouden testaaminen. Mutta testaus ehkä menisi pilalle, jos ihmiset tietäisivät olevansa testattavina. Vaikka en pidä tätä nimenomaista teodikean ongelman ratkaisua toimivana, Jumalalla voi olla kärsimyksen syyn ilmoittamatta jättämiseen jokin syy, jota minä tai kukaan muukaan ihminen ei ole tullut ajatelleeksi.

Tätä vastaväitettä tuskin on mahdollista poissulkea ehdottomalla varmuudella. Kuitenkin vastaväitteessä voidaan nähdä ongelmana tarkoitushakuisuus. Kristitty hyväksyy mainitun vastaväitteen ehkä vain siksi, että haluaa uskoa Jumalaan ja Jumalan hyvyyteen. Mutta miksi puolueeton havaitsija uskoisi salattujen, käsittämättömien syiden olemassaoloon?

Filosofisessa keskustelussa käsitteellä ”ad hoc –oletus” tarkoitetaan sellaista mielivaltaista oletusta, jonka ainoana tarkoituksena on pelastaa oma suosikkihypoteesi kritiikiltä.⁴ Ufokirjailija George Adamski kuvailee teoksessaan ”Olen ollut lentävällä lautasella” matkaansa Venukseen lentävän lautasen kyydissä. Hän kuvailee Venuksen asukkaita paistattelemassa päivää hiekkarannoilla, Venuksen lempeässä auringonpaisteessa. Myöhemmin Venukseen laskeutuneet avaruusluotaimet totesivat Venuksen pintalämpötilan olevan 500 astetta ja Venuksen pilvien satavan rikkihappoa. Nyt ufouskovaiset selittivät Adamskin itse asiassa vierailleen toisella värähtelytasolla sijaitsevassa Venuksessa. Tämä näyttää tyylipuhtaalta ad hoc –oletukselta. Ainoa syy eri värähtelytasoista puhumiseen lienee ufouskovaisten halu välttää profeettansa myöntäminen valehtelijaksi. ⁵

Filosofiassa yleisen periaatteen mukaan ad hoc –oletukset nähdään hyvän argumentointityylin vastaisina. Jos ad hoc –selitykset hyväksytään, lähes mikä tahansa hypoteesi voidaan pelastaa miltä tahansa kritiikiltä. Tämä periaate ei ole täysin ehdoton; joskus myös ad hoc –oletukset voivat olla paikkansapitäviä. Ihmisen erehtyväisyyden vuoksi ihmiselle tulee suoda oikeus joskus parsia hypoteesejaan jälkikäteen. Mutta ad hoc –oletukset voidaan pääsääntöisesti nähdä hypoteesin uskottavuuden kannalta ongelmana.

Oletus, että Jumalalla on jokin syy olla paljastamatta syytä kärsimyksen sallimiseen näyttää ainakin allekirjoittaneen mielestä tyylipuhtaalta ad hoc –oletukselta. Kristitty turvautuu tähän oletukseen luullakseni vain siksi, että haluaa säilyttää uskonsa Jumalaan. En näe mitään syytä, miksi puolueeton havaitsija pitäisi tällaista oletusta totena.

Toinen filosofiassa suosittu pelisääntö tunnetaan Occamin partaveitsenä.⁶ Kyseisen periaatteen mukaan yksinkertaisin selitys on todennäköisimmin tosi. Oletetaan, että Kake on murhattu, ja Joken sormenjäljet löytyvät murha-aseesta. Joken ystävät voivat keksiä selityksen, että Rane on murhannut Kaken, ja tämän jälkeen lavastanut Joken syylliseksi, laittamalla aseen Joken käteen tämän maatessa sammuneena (kohtuuttoman kiljun juonnin tuloksena). Tällainen selitys on tietenkin mahdollinen. Mutta lavastus-selitys vaikuttaa tarpeettoman monimutkaiselta. Hypoteesi Jokesta murhaajana on yksinkertaisin ja siksi todennäköisimmin tosi. 

Teodikean ongelman kohdalla Occamin partaveitsi näyttää suosivan ateisteja. Jumalalla voi olla a) jokin salattu syy kärsimyksen sallimiseen ja b) jokin salattu syy olla ilmoittamatta sitä ihmisille. Mutta tällainen hypoteesi vaikuttaa tarpeettoman monimutkaiselta. Ateisti voi esittää yksinkertaisemman hypoteesin: Jumala ei ole ilmoittanut syytä kärsimyksen sallimiseen, koska Häntä ei ole olemassa.

Ilmoitus-argumenttia voidaan havainnollistaa vertauskuvan avulla. Oletetaan, että jossain maassa on hyvä ja kansalaisiaan rakastava kuningas, joka myös toivoo kansalaisten vastavuoroisesti rakastavan häntä. Oletetaan edelleen, että kuninkaan valtakunnassa esiintyy laajamittaista nälänhätää ja sortoa. Jos kuninkaalla on jokin hyvä syy nälänhädän ja sorron sallimiseen, hän luultavasti olisi voimakkaasti motivoitunut ilmoittamaan tämän syyn kansalleen. Kieltäytyminen herättäisi aiheellisia epäilyjä, mahtaako kuningas sittenkään olla hyvä ja kansaansa rakastava.⁷ Tietenkin nälänhätään ja sortoon voisi olla jokin hyvä syy, jota kukaan muu kuin kuningas ei ole huomannut. Lisäksi kuninkaalla voisi olla jokin hyvä syy olla ilmoittamatta tätä syytä kansalleen. Kuitenkin opposition edustajat voisivat esittää yksinkertaisemman hypoteesin: kuningas ei ole ilmoittanut nälänhädän ja sorron syytä, koska sellaista ei ole olemassa.

Kuten olen todennut muidenkin argumenttieni kohdalla, ilmoitus-argumentti ei liene absoluuttisen todistusvoimainen. Kuitenkin oletan sen antavan puolueettomalle havaitsijalle ainakin jonkinlaisen perusteen luottaa teodikean ongelman 2. oletukseen.

 

Viitteet:

1. Theodore Drange soveltaa vastaavankaltaista perustelua teoksessaan teoksessaan ”Nonbelief & Evil: Two Arguments for the Nonexistence of God”.

 

2. Tarkalleen ottaen argumentti vaatii lisäoletuksen Jumalan rationaalisuudesta: Jumala pyrkii toimimaan omien tärkeimpien motiiviensa mukaisesti. Oletan rationaalisuuden kuuluvan erottamattomana osana kristilliseen jumalakäsitykseen. Ihminen toimii usein epärationaalisesti: esimerkiksi tupakoitsija saattaa hetkellisen kiusauksen yllättämänä jatkaa tupakointia, vaikka pitäisi keuhkosyövän välttämistä tärkeämpänä motiivina kuin hetkellistä nautintoa. Mutta Jumala lienee vapaa tällaisesta inhimillisestä epätäydellisyydestä. Jos Jumala esimerkiksi toimisi epärationaalisesti hyvyytensä suhteen, Hän voisi tehdä käytännössä pahoja tekoja. Tätä vain harvat kristityt lienevät valmiita hyväksymään.

 

3. Kristyttyjen keskuudessa tosin esiintyy vaihtelevia mielipiteitä siitä, onko usko välttämätön edellytys pelastumiselle. Asiaa ei tietääkseni ilmoiteta Raamatussa täysin yksiselitteisesti, vaikkakin Paavali näyttää vahvasti viittaavan tähän suuntaan jakeissa Room. 10:13-15 ”Sillä jokainen joka avuksi huutaa Herran nimeä pelastuu. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, jollei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa ellei ketään lähetetä?”

Kuitenkin vaikuttaa perustellulta, että usko edesauttaa pelastumista, vaikkei olisikaan aivan välttämätöntä. Jakeessa 1.Tess. 2:16. todetaan ”… kun estävät meitä puhumasta pakanoille heidän pelastumiseksensa.” Tästä ilmenee, että pakanoille puhumisen (ilmeisesti evankeliumin julistamisen) tarkoitus on pelastuminen. Kuinka pelastuminen voisi olla evankeliumin julistamisen tarkoitus, jos evankeliumin kuuleminen ei kasvattaisi pelastumisen mahdollisuutta? Vastaava ajatus ilmenee muistakin raamatun kohdista: Apt.11:14 ”…hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut…”, ja Luuk. 24:47 ”… parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessään kaikille kansoille…”. Evankeliumin julistaminen ilmeisesti kasvattaa pelastumisen mahdollisuutta, koska mahdollistaa uskoon tulemisen. Siis usko näyttää olevan pelastumista edesauttava asia, vaikkei olisikaan sen välttämätön edellytys. Tämä riittää perustelemaan ilmoitus-argumentin oletuksen, että Jumalalla on vahvoja motiiveja uskon lisäämiseen maailmassa.

 

4. Wikipedia: Ad Hoc

 

5. Myönnettäköön, etten tunne erityisen hyvin ufoharrastajien argumentaatiota tässä asiassa. Joku aihepiiriin perehtynyt ehkä voisi osoittaa näkemykseni yliyksinkertaistetuksi. Joka tapauksessa esimerkkini havainnollistanee käsitettä ”ad hoc”, vaikka olisi fiktiivinenkin.

 

6.   Wikipedia: Occamin Partaveitsi

 

7. Tämä vertauskuva on jossain määrin epätäsmällinen Jumalaan sovellettuna. Selittämätön nälänhätä ja sorto herättäisivät epäilyjä kuninkaan rakkautta ja hyvyyttä kohtaan, ei hänen olemassaoloaan kohtaan. Mutta Jumalan hyvyyden ja rakkauden epäileminen on samalla Hänen olemassaolonsa epäilemistä, koska Jumalan on määritelmänsä mukaan oltava täydellisen hyvä ja rakastava.

Toinen vertauskuvan epätäsmällisyys liittyy Jumalan ylivertaiseen älykkyyteen ihmiseen verrattuna. Ajatus, että kuningas näkisi sellaisia nälänhädän ja sorron syitä, joita kansalaiset eivät näe, on ehkä epäuskottava, koska kuningas on samanlainen ihminen kuin kansalaisensa. Mutta tilanne ei nähdäkseni muuttuisi, vaikka kuningas olisi 10 kertaa normaalia ihmistä älykkäämpi poikkeusyksilö. Jos kuningas näkisi ylivertaisen älykkäänä sellaisia syitä nälänhädän ja sorron sallimiseen, joita tavallinen kansa ei käsitä, yhtä todennäköisesti hän näkisi myös kansalle käsittämättömiä syitä olla sallimatta nälänhätää ja sortoa. Hypoteesi, että kuningas ei olekaan hyvä ja kansaansa rakastava olisi edelleen yksinkertaisempi kuin hypoteesi, että kuninkaalla on jokin käsittämättön syy sorron ja nälänhädän sallimiseen, ja lisäksi jokin käsittämätön syy olla ilmoittamatta tätä syytä kansalleen.